keskiviikko 18. joulukuuta 2013

HRG + ESP Osa 8: Kaksi lähtee, kuusi jää

Hei taas! Synttäreideni kunniaksi ajattelin päivittää Frankensteinien perheen elämää. Kuvia taisi olla tällä huimat 46 kappaletta ja tuttuun tapaan sitten haasteen yhteenvetoa löytyy lopusta päin, Vaikka tässä osassa paneudummeksi oikeastaan vähän muuhun. Ja muista toki, että suomennetut säännöt ja keskustelua löytyy Radolan forumilta. Haasteen suomenkieliset ohjeet löydät myös minun sivuiltani. Tällä kertaa mennään taas kuvat läpi aika "blogimaiseen" tyyliin. Olen myös miettinyt pitäisikö mun vaihtaa kyseisen suvun sukunimeä ihan vaan siksi ettei menisi sekaisin Jellun Frankenbergien kanssa. Jos olette sukunimen vaihdon kannalla ehdotelkaa toki niin sukunimiä kuin kertokaa mielipiteitänne :) Ja sitten etiä päin sano mummo lumessa.

Kuka onkaan Frankensteinien seuraava perijä?


Pian Aamoksen paluun jälkeen juhlittiinkin Eerikin synttäreitä. Mies näyttää innostuneelta, Aamos taas ei :D
Hurmaava harmaahapsinen Eerik. 
Aino on edelleen kova tekemään töitä vaikka miehen vanheneminen muistutti häntäkin lähestyvästä eläkkeestä.
Tälläinen angry birds seikkaili Frankensteinien pihalla
Aino kokeili huvikseen josko lintu haluaisi olla kaveri...
Lintukuiskaaja Aino... Kakadu sai nimekseen Tirppa ja pääsi asumaan perheen olohuoneeseen

Koska Aino  Eläintenystävä luonteeltaan Tirppa sai avoimen häkin
Linnunaivot löysivät toisensa :D Ei sentään Aamos kiintyi tuohon lintuun heti ja opetti sitä mielummin kuin kaksosia
Frankensteinien tonttukokoilma. Tosin tosta puuttuu pari hauvatonttua ja kaksi kuukahtanutta normia taikatonttua
Emma kävi tervehtimässä rakasta isäntäänsä ja Pappa Frankenstein oli hyvin iloinen rakkaan hauvan paluusta
Lapseksi kasvanut Eini tuottaa päänvaivaa äidille. "Äippä tarvii selvästi rakettia", Eini miettii...
Nyt hiljaa hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä, on kaikki kansa pötköllänsä vain rosvot raataa työssä
Kerrankin poliisi osasi asiansa
Eerik päätti luovuttaa alan vaimollensa ja alkaa nauttia eläkettä koti-isänä
Tästä innostuneena Aamos tajusi, että hän voisi jatkaa opintonsa loppuun. Eikun äkkiä soittoa yliopistolle
Hei hei Aamos opiskele ahkerasti
Jo ensimmäisen päivän jälkeen Aamos muisti miksi hän olisi halunnut omaan asuntoon opiskeluajaksi. Possut ovat possuja
Aamos hankki myös tietokoneen opiskelua varten (ja vähän pelaamista kun nörtti on) Arvatkaa muuten mikä on Aamoksen lempiväri :P
Tulipalot oli tuttua huttua Aamoksen opiskelija asunnolla.
Myös Aamos päätti kokeilla lintukuiskaajan taitojaan
Kun sille antaa etusormen se vie koko käden... Pipihän siitä tuli
Aamoksen suurin (ja ainut) syy palata kampukselle. Carlee ♥
Totta kai Aamos myös opiskeli ahkerasti, hän halusi olla eka suvun valmistunut.
Carlee ja Aamos kävivät kaikissa juhlissa yhdessä sillä he seurustelivat nyt vakituisesti. Niin kaunis ja viaton pari...
Tai no ehkä ei ihan niin viaton...
Onneksi kaksi nörttiä sängyllä ei tarkoita mitään :)
AAMOS! Ja vielä jonkun muun sängyssä... Todellinen kampuskaato sanon minä
Vapaa-ajalla Aamos myös  harrasti tähtitiedettä. Löysipä hän uuden taivaankappaleenkin
Mutta parhaita harrastuksia oli edelleen kavereiden kanssa pelaaminen. 
Aamos löysin myös sarjakuvien uuden ja ihmeellisen maailman Carleen myötä
Kevät tuli ja lumet sano puli puli
Kevät romantiikaa, auringon lasku ja sade mutta rakkaus lämmittää
Aamos ja sen nörtti tavat. Loppu vaiheessa opiskeluja se lätki kättänsä kaikkien päälle.
Ja sitten se oli jo ohi. Todistus kourassa... mutta miksi niin vakava, etkö valmistunutkaan? Huomatkaa ihkut pinkit kalsarit :D
Mä tiesin, että Aamokseen voi luottaa. Valmistuminen ja viel täydellä kympillä. Joten ei ruttunaama.
Aikuinen tyyli uudistuneella Aamoksella. Amisviikset meni ja oikeat viikset tuli. Tää on vaan niin omaperäisen näköinen poju jolle toivon pelin generoivan sitten jälkeläisiä 
Illan hämärässä Aamos palasi kotiin hyvästeltyään tyttöystävänsä ja kaverit
Tottakai kotona tarkistettiin heti ekana Tirpan vointi. 
Kotona ruokapöydässä vaihdettiin kuulumiset. Aamos kertoi myös Carleesta perheelle.
Aika se vaan laukkaa. Kaksoset ovat jo kasvuiässä. Ensin kasvoi Eine...
Sitten kasvoi Eila
Hyvin isänsä näköinen Eine, jonka uusin piirre oli ympäristötietoinen
Ja kaunis nuori neiti Eila, uusin piirre kunnianhimoinen. 
Koska  Eila on nätti jo lapsena, hän ei voi periä Frankensteinejä. Eli ruman geenin voi halutessaan hävittää jo 3 sukupolvessa, mikä on harmi sinäänsä. Itse haluan haastetta joten perijä tulee olemaan joko esikoinen Eini tai kaksosista Eine.

Heti synttäreiden jälkeen Aamos kutsui Carleen kylään. Hän ehdotti naiselle yhteenmuuttoa ja tottakai Claire suostui.
Mutta vaikka Frankensteinien lukumäärä kasvoi hetkellisesti yhdellä, Aamos ja Carlee muuttivat saman tien omillensa.
Niinpä Frankensteinien perheeseen kuuluu enää Victor "pappa" Frankenstein, suvunpää, Hänen tyttärensä Aino ja tämän vanhempi mies Eerik sekä heidän kolme tytärtään. Esikoinen Eini ja kaksostytöt Eine ja Eila. Tirppaa nyt sitten unohtamatta. Mitä perheessä tuleekaan tapahtumaan kun lapset kasvavat ja joko kuolema kolkuttaa Pappa Frankensteinille?

Ja sitten viel loppu tiivistykset.

Yhteenveto:
Yliviivatut ovat tehdyt ja noissa määrä tehtävissä on perässä aina lukumäärät

Toisen sukupolven tehtävistä:

Vaihtoehto kaksi
Tarvittava lisäosa: Peruspeli

Journalismi

- Liity journalistin uralle
- Saavuta taso 10 journalistina (3/10)
- Kirjoittaminen tasolle 10 (8/10)
- Kirjota 10 kirjaa/artikkelia (5/10)
- Naimisiin työkaverin tai pomon kanssa
- Avioliitto, Pelehdintä ja lapsia (ei välttämättä tässä järjestyksessä)
- Osakkaaksi bisnesalalla/yhteisö tontille

Muistakaa, että kaikki risut ja ruusut ovat erittäin tervetulleita.

-Talvisia haleja kaikille- Cherrysama

6 kommenttia:

  1. Millonhan Victor heittää veivinsä..? :D Ei sillä, että sen pitäs kuolla, mut eikös pappa oo jo aika vanha?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Camsu oon miettinyt ihan samaa. Otetaan tosiaan huomioon, että Gisse lähti Kuoleman matkaan osassa 4 ja että esikoinenkin alkaa kohta olemaan vanhus iässä :D

      Poista
    2. Mitä? :D Onko siitä niin kauan aikaa? Selkeesti Pappa tahtoo pitää huolen suvustaan.

      Poista
  2. Mä pelaan samaista haastetta ja mun alottaja pappa, jolla enää 8 pv elinaikaa, joutu alienin sieppaamax ja se laitettiin paksuksi =/ eikä yhtään logiikkaa opiskellu vaan ainoastaan puutarhanhoitoa =O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho ompas käynyt niin sanotusti kyllä tuuri :D Mua harmittaa kun aikoinaan kun Aarre Frankenstein siepattiin se oli vielä liian nuori saamaan alienvauvaa. Olisi ollut kiva saada sellainen tähän perheeseen toivottavasti joskus.

      Poista
    2. Täytyy sanoa, et on hyvä lastenhoitaja ku seuraavalle perijälle tuli eka kaksoset ja sit kolmoset..huh huh

      Poista