Hei taas! Olisi aika päivittää Frankensteinien perheen elämää pitkästä aikaa. Kuvien määrää tässä osassa en muista johtuen ihan siitä, että useampi osa on jo kuvattuna ja olen jakanut jo kuvattuja osia ns. uusiksi. Tuttuun tapaan sitten haasteen yhteenvetoa löytyy lopusta päin. Suomennetut säännöt ja keskustelua löytyy
Radolan forumilta. Haasteen suomenkieliset ohjeet löydät myös minun sivuiltani. Tällä kertaa mennään taas kuvat läpi aika "blogimaiseen" tyyliin. Ja aloitetaan !
|
Victor valitteli tyttärelleen Ainolle, että haluaisi vanhoilla päivillään muuttaa jonnekin muualle |
|
Pappa Frankensteinin ihmetykseksi Ainosta idea oli mitä loistavin, josko uusi asuinpaikka toisi intoa kuivahtaneelle uralle |
Oikea syy miksi muutin Frankeisteinit pois oli yksinkertaisesti se, että päätin poistaa kaikki ei EA:n naapurustot pelistäni. Tällä hetkellä asennettuna löytyy vain yksi ei EA naapurusto. Piikkivaara, joka on oma tekemäni naapurusto ihan vain virtuaaliheppailua ajatellen :)
|
Niinpä KAIKKI Frankensteinit saivat muuttaa Aurora Skiesiin. |
Oli muuten pikkuinen homma ripotella nuo Victorin jälkeläiset pitkin poikin naapurustoa, mutta kun jotenkin ne kaikki oli vaan niin rakkaita, etten osannut arpoa ketkä kaikki ottaisin mukaan :D
|
Aino on jo todella lähellä tavotteitaan kirjoitus 9/10 ja 9/10 kirjaa/artikkelia ulkona. |
|
Kun Aamos häippäsi jäi Tirpan hoitaminen Eilan vastuulle |
|
Einen harrastuksiin kuuluu maalaminen. |
|
Esikoinen Eini alkaa olemaan jo sen verran vanha, että häntä kiinnostaa toisten rakkauselämä. "Iskä, Miksi sä seurustelet äidin kanssa?" |
|
Einistä ei koskaan ollut kunnollista lapsi naama kuvaa, ruma kun rusina mutta minkäs teet. Noi naisten korkeet poskipäät pitää saada pois suvusta :D |
|
Koska Eila on kaikesta kiinnostunut tyttö kokeili harrastuksena hetken aikaa kalastusta |
|
Pappa Frankensteinillä on omitusia tapoja. Ukko nukkuu mielummin makuupussissa kuin sängyssään. Pitäisiköhän ukko kärää vanhustenkotiin... |
|
Harvinainen hetki, koko perhe koolla ja jopa keskustelevat toistensa kanssa. Kyllä tässä perheessä on paljon ns kuppikuntia, joista yksi esitellään myöhemmin vielä |
|
Ai vihdoin ensimmäinen teini taloon kolmannesta polvesta. Pappa räkättää ja muut venailee eteisessä. |
|
Teiniksi kasvanut Eini. Jotenkin tommoinen "raju" tyyli puki neitiä, joten tein siitä tommosen "tekogootin" Uusin luonteenpiirre on Synnynnäinen esiintyjä |
|
Eerik ja Aino on kaikesta huolimatta ihan kiva pariskunta. Ikäeroa vaan on. |
|
Jonka myös eräänä aamuna Pappa Frankenstein tajusi. "Jos sä olet noin vanha... Niin mun täytyy olla fosiili" |
|
Tosin Pappa itse heilastelee välillä kuoleen vaimonsa kanssa... |
|
Eerik yritti kiinnostua tähtitieteestä, mutta eipä se usein jaksa olla tiirailemassa taivaalle |
|
Eläkkeellä on myös hyvää aikaa tutkia eläinkuntaa. Onneksi sims 3 ei ole sitä "masteriuvirusta" kun toi on kokoajan rönkkimassa noita elukoita |
Muistatte varmaan kun aiemmin puhuin perheen sisäisistä kuppikunnista. No niitä ovat perheessä mm Aino ja Victor, Eila ja Eine sekä Victor ja Eini.
|
Pappa Frankenstein lellimässä taas ensimmäistä lastenlasta. Oikeasti Eine ja Eila ei saa papalta läheskään yhtä paljon huomiota kuin Eini |
|
Victor: "Kuule, jos pidät huolen ettei äitis roudaa mua vanhainkotiin saat tän lahjan?" Eini: "OKEI!" |
|
Äiti tytär hetki. Samaisessa tilanteessa Aino kertoi myös, että Eini jatkaisi sukua. En tiedä kyllä miksi tein ton valinnan aikoinaan, sillä sen luonne ei ole se helpoin :D |
|
Eerik tapasi ensi kertaa anoppinsa. Tosin rajan takaa. |
|
Jahas Giselle on selvästi kuumempi kuin tyttärensä. |
|
Victor ja salamuisku edesmenneelle vaimolle |
|
Muuten vaan teillä on 6 yhteistä lasta... |
|
Victor pappa alkaa haista, kävisi useammin kylvyssä... Oikeesti tossa takana tusahti just se "ilmanraikastin" palkinto :D |
|
Vihdoinkin Aino sai ylennnyksen. Jotenkin tää nainen ei vaan tunnu saavan yllennyksiä. |
|
No onneksi se sai sentään 10 kirjaa/artikkelia kirjoitettua \o/ |
|
Einille isku teini angsti kun se tajusi, että sen täytyy täyttää hirvee kasa velvollisuuksia ja asua tällä tontilla kun siskot saa elää kun siat pellossa. Se siis tagaa oman huoneen seinää :D |
Koska oli kesä ja vanhukset halusi omaa-aikaa Eini laitettiin kaksosten kanssa viettäämään laiskottelupäivää riehatontille
|
Eini takanasi on poliisi, ehkä ei ole paras hetki käyttää sitä kannua... |
|
Mutta sehän oli AAMOS! Joka mielummin kertoo reseptejä kuin pidättää siskon tyttöä :D |
|
Nuorikot päätti kokeilla voimiaan (ja mahojaan) hodarinsyönti kilpailussa. |
|
Eila meni ja voitti. Harmi, että tää tyty oli liian täydellinen perijäksi :D |
Jotta kaksoset ei olisi tuntetunut oloaan syrjityksi kun Pappa Frankenstein lahjo Einiä vähän väliä, lupasi se hommata kummallekin oman lemmikin. (Ihan kun Tirpassa ei olisi tarpeeksi)
|
Eila halusi kissan. Tämä pieni pentu on nimeltään Jessi |
|
Sanokaa päivää Kapulle, joka on Einen pikkuinen koiruus |
|
Ja juuri sopivasti pari oli myös kaksosten synttärit. Eerik näyttää oikein nauttivan siitä, että kersat kasvaa |
|
Ruoka aikaan kotona ollut Hippiäinen Eine. Uusin piirre oli Keräilijä. |
|
Naapurintyttö Eila. Tää neiti on oikeesti niin nätti noihin siskoihin verrattuna :) Uusin piirre oli Synnäinen kauppias |
|
Naiset nauttimassa kesän viimeisestä päivästä. Einihän on ulkoilun inhooja, joten se oli sisällä koneella. |
Loppuun vielä pieni bonuskuva, josta jokainen voi arvella pitääkö se Pappa viedä hoitoon vai ei?
|
Ei taida olla ihan normaalia missään perheessä :D |
Ja sitten viel loppu tiivistykset.
Yhteenveto:
Yliviivatut ovat tehdyt ja noissa määrä tehtävissä on perässä aina lukumäärät
Toisen sukupolven tehtävistä:
Vaihtoehto kaksi
Tarvittava lisäosa: Peruspeli
Journalismi
- Liity journalistin uralle
- Saavuta taso 10 journalistina (4/10)
- Kirjoittaminen tasolle 10 (9/10)
- Kirjota 10 kirjaa/artikkelia (10/10)
- Naimisiin työkaverin tai pomon kanssa
- Avioliitto, Pelehdintä ja lapsia (ei välttämättä tässä järjestyksessä)
- Osakkaaksi bisnesalalla/yhteisö tontille
Niin vähän jäljellä, mutta silti jotenkin niin kaukana. Muistakaa, että kaikki risut ja ruusut ovat erittäin tervetulleita.
-Kevät halit kaikille- Cherrysama
Ihana postaus!
VastaaPoistaVoisitko käydä kattomassa mun sims blogin.
http://seeitmysims3.blogspot.fi/
Kiitos kommentista. Käyn katsomassa tuon sinun linkkitämäsi blogin kunnolla viikonlopun aikana
Poista