keskiviikko 18. joulukuuta 2013

HRG + ESP Osa 8: Kaksi lähtee, kuusi jää

Hei taas! Synttäreideni kunniaksi ajattelin päivittää Frankensteinien perheen elämää. Kuvia taisi olla tällä huimat 46 kappaletta ja tuttuun tapaan sitten haasteen yhteenvetoa löytyy lopusta päin, Vaikka tässä osassa paneudummeksi oikeastaan vähän muuhun. Ja muista toki, että suomennetut säännöt ja keskustelua löytyy Radolan forumilta. Haasteen suomenkieliset ohjeet löydät myös minun sivuiltani. Tällä kertaa mennään taas kuvat läpi aika "blogimaiseen" tyyliin. Olen myös miettinyt pitäisikö mun vaihtaa kyseisen suvun sukunimeä ihan vaan siksi ettei menisi sekaisin Jellun Frankenbergien kanssa. Jos olette sukunimen vaihdon kannalla ehdotelkaa toki niin sukunimiä kuin kertokaa mielipiteitänne :) Ja sitten etiä päin sano mummo lumessa.

Kuka onkaan Frankensteinien seuraava perijä?

perjantai 29. marraskuuta 2013

Yliopistoelämää

Elikkäs pitkä tovi on vierähtänyt kun olen Kurjenkaulojen tilannetta päivittänyt. Nämä kuvat ovat jo aika hemmetin vanhoja sillä ne on otettu Yliopiston ilmestymisen aikaan, joten kaikkien tarkoitusta en edes muista. Mutta päivitetään tilannetta hieman teillekin mitä kaikkea Kurjenkauloilla on jo tapahtunut :)

Koska tälläinen oli säästössä tää sopi tähän postaukseen ;)

Joulumielelle

Harvoin löydän semmosia sims videoita, jotka saa oikeasti odottamaan jotain. Nyt onkin pakko siis jakaa löytöni.

Kyseisen videon löysin Simsvipin kautta ja se löytyy youtubesta ja tekijänä on TheSims eli kysessä on ilmeisesti jonkin asteinen virallinen video.

Merry Simsmas everyone ;)