lauantai 11. helmikuuta 2012

Tuhmeliineja ja Pettureita

Yksi talletukseni, jota olen jo jonkin aikaa pelaillut sijaitsee Sunset Valleyssä. Aloitin silloin pelaamaan Elviira Kurjenkaulalla.

Talletuksen historiaa:
Elviiran kihlattuhan oli kuollut ja hänen talossaan oli mm. puoliksi tehty lasten huone. Niinpä kehittelin pienessä päässäni tarinan Elviiralle. Pää pointtina oli se, että Elviira haluaa lapsen hinnalla millä hyvänsä. Niinpä hän saikin vikiteltyä edes menneen miehensä sormensa ympärille. No aikaa kului ja Elviira kasvoi aikuiseksi. Aika alkoi siis vähitellen loppumaan, joten hän iski lopulta varamiehekseen Connor Frion. Eräiden elokuva treffien jälkeen Elviira huomasikin ilokseen olevansa raskaana. Nainen oli käynyt hedelmöitys hoidossa, joten kaksosethan sieltä tuli. Nainen asui vielä silloin  yksin mutta jo kahden ensimmäisen yön jälkeen Elviira muutti yksiin Connorin kanssa. Ja tästä voimme jatkaa kuvien muodossa. Kun klikkaat kuvia näät ne hiukan suurempana.

Tässä talossa Sunset Valleyssä asuu siis Elviira Kurjenkaula. Talo on hienon moderni ja kauniilla hiljaisella paikalla.

Elviiran takapihan parvekkeelta avautuu hieno näkymä Sunset Valleyn meren rantaan sekä osittain kaupungin muihin rantanäkymällä varustetttuihin tontteihin.

Tässä on muodonmuutoksen kokenut jo keskiäin ylittänyt Elviira Kurjenkaula. Kuten huomaatte naisen blondi hiusväri on vaihtunut kupariin vivahtavaan vaaleaan ruskeaan.

Tässä vielä hiukan parempaa kuvaan naisen kauniista kasvoista.

Tossa vähän nippeli tietoa naisesta.

Tässä on siis Elviiran kaksosten isä, Connor Frio. Connor asuu naisen luona ja he pitävät vispilän kauppaa keskenään, mutta eivät edelleenkään seurustele.

Pariskunnan poika, Karri Kurjenkaula. Horoskoopiltaan poika on kauris ja luonne on tähän mennessä sohvaperuna ja ulkoilmasim.

Ja heidän tyttärensä Kielo Kurjenkaula. Horoskoopiltaan neitsyt ja luonteeltaan ulkoilmasim ja nero.


Lisäksi perheeseen kuuluu vielä chihuahua tyttö nimeltään Baby. Koiran Elviira hommasi vauvakuumeissaan, mutta pian huomasikin olevansa raskaana. Baby on luonteeltaan hyväluontoinen, siisti, vesipelkoinen ja ystävällinen.

Tässä vielä kuva koko perheestä.

Connor on maineeltaan pettäjä. Yksi hänen ihastuksistaan kuoli äskettäin ja aina kun silmä välttää mies itkeskeleekin hurmaavansa Yumi Sekemoton perään. Onneksi miehellä on vielä Elviira ja Madison VanWatson.


Elviiran ja Connorin vapaa-aika kuluu suurimmaksi osaksi kaksosia opettaessa. He ovat samalla alalla töissä, juornalismi uralla. Elviira on hieman Connoria korkeammassa asemassa.

Elviira todellakin rakastaa lapsiaan eniten maailmassa ja jaksaa joka päivä olla heistä onnellinen vaikka välillä onkin raskasta.

Baby on todellakin tyypillinen pikku koira, se omaa ison koiran egon ja leikkiikin mielellään kaikien kanssa jotka eteen vain sattuvat.

Naisen pihamaalla on edes menneen Erik Darlingin hauta, joka oli siis naisen poikaystävä. Koska Elviira haluisi epätoivoisesti lasta hän alkoi seurustelemaan aikoinaan Erikin haamun kanssa. Nyt pitkän ajan jälkeen mies tulikin piipahtamaan tuonpuoleisesta.

Nainen oli kyllä iloinen poikaystävänsä tapaamisesta, mutta tilanne oli paljon muuttunut aikaisemmasta. Elviira oli siis kovan valinan edessä.

Lopulta nainen sai sanotuksi, että halusi katkaista suhteen. Hän oli jo maineeltaan tuhmeliini, joten hyvällä tuurilla Elviira kerkeäisi korjata ikävät juorut vielä ennenkuin hänestä jättäisi aika.

Tappeluhan siitä erotilanteesta lopulta paisui ja näin ollen entisistä rakastavaisista tulikin paimpia vihamiehiä.

Seuraavana iltana pariskunta päättikin lähteä ulos syömään Herkkukulmaan. Lapsen vahdin saavuttua Connor ja Elviira lähtivät viettämään laatuaikaa yhdessä. Elviira oli myös suunnitellut, että ehdottaisi seurustelua miehelle.

Kumminkin kaksikon kuherrellessa kaikessa rauhassa paikalle sattui Madison VanWatson, joka oli yksi Connorin naisista myös.


Muilla asiakkailla olikin varmaan hupaisaa kuunnella välien selvittelyä, jossa oli kolme julkkista. Elviiralle tämä isku oli pahempi kuin Connorille, sillä Elviira oli kolmentähden julkkis. Connor oli vain kahden. Ja Madison oli myös kolmen tähden pyrkyri julkkis. Tässä olikin aikamoinen soppa selvitettävänä.

Ja aivan kuin nämä treffit eivät olisi voineet enää huonommin mennä, joku onneton piru parka päätti vielä kuolla kesken kaiken. Saa nähdä saako tämä pariskunta ikinä vakinaistettua seurusteluaan saati häitä, joista molemmat salaa haaveilevat.

4 kommenttia:

  1. Kivaa kun sinäkin olet tehnyt tällaisen sims 3 aiheisen blogin. Minusta on mukavaa aina seurailla muiden sims pelaajien pelien kulkua :D Hieman vastapainoa Lc:ille ja muille sims tarinoille :)

    VastaaPoista
  2. Jooh todellakin tälläisen pitäminen on mukavaa vastapainoa melkein täysin suunnitellulle pelille. Ja kun mä tykkään ottaa noita kuvia niin real kun pelissäkin, niin ompahan joku paikka minne niitä voi postata ilman, että kukaan tulee sanomaan muista spammaamisesta :D Ja samoin itsekin tykkään lueskella muiden peli kuulumisia. ei ihan niin tarinamaisessa muodossa.

    VastaaPoista
  3. Joo, simsblogin luominen oli kyllä yks parhaita päätöksiä iteltäni! Tykkään paljon esitellä omia simejäni ja niitten menemisiä ja tulemisia ja tekemisiä ilman tarinasävyä tai huolta siitä, onko vauhti liian nopee tms., ja saa kertoa samalla tavalla ku kertois foorumilla, mihin taas ei kehtaa ihan hirveetä määrää "spämmäillä" :D
    Vastapainona on kans tosi kiva aina lueskellä toisten juttuja, ja simsblogien lukeminen on kivaa ja rentouttavaa etenkii sillon, ku simssittää mut ei jaksa ite avata peliä eikä tee mieli lukee ihan tarinoitakaan :P

    Mielenkiintosta elämää oot Elviiralla päässy pelaamaan. Tai siis, mielenkiintosesti oot jatkanu :D Ei ekana tulis mieleen Connor Frio, eikös Elviira aika erakko pelin alussa kuitenkii ollu? Kihlattukii vasta kuollu... Tuli tässä itelle kans sellanen et ois jännää pelata jollain valmisperheellä, mut ehkei nyt enempää tallennuksia (ellei yllättävä inspis iske) :D Omassa pelissä Firqujen tallennuksessa (toinen SV-tallennus on Vihervaarat, missä nyt en oo kamalasti seuraillu noitten tekemisiä) Elviira kuoli sinkkuleskenä. Vissiin eleli yksikseen koko loppuelämäsä tossa talossaan. Pelin tukalla Elviira näyttää itseasiassa et se olis jo lähellä vanhuutta, tää uus tukka saa sen näyttämään niin paljon nuoremmalta, oikeestaan ikäseltään!
    Ärsyttävää muuten tuo ettei voi erota ku vaan riidan kanssa. Voisivat EA:lta äkkiä lisätä ystävällisen eron :D Ei oikeessakaan elämässä erota aina riidellen! Tietty sims on sims, mut sit ei ite raaski erottaa ketään ku yhyy :D:D:D
    Jees, kaksosista tuli kans jännän näkösiä. Millasiahan niistä kasvaa :P Poika taitaa näyttää paljonkii Connorilta, ellen väärin nää. Ainii, omassa pelissä Connor ja Jared molemmat sikis aika paljon, tai lähinnä molempien lapset, ja niillä oli liuta lapsenlapsia, ja muistaakseni näistä lapsenlapsista kaks eli pikkuserkukset män naimisiin ja suvussa on pikkunen Jorma French, josta löytyy suvusta Connor JA Jared :D

    Nojoo, jospa lopettasin tän lörpöttelyn :P Mut loppuun vielä, et "virtuaalinukkekoti" (kuten myös virtuaalitalli) tulee yhteen :)

    -Aada

    VastaaPoista
  4. ah kiitoksia tuosta kieliopillisesta korjauksesta :D En tiedä miksi mutta toi Jorma French sai mulle aikaan sellaisen naurukohtauksen, että ei hyvää päivää. Mullakin aika iso liuta noita tallennuksia tuolla. Osat olen jopa siirtänyt "varastoon" ulkoiselle kovalevylle odottelemaan inspiraatiota.

    VastaaPoista