lauantai 6. kesäkuuta 2015

Goottila-Terhakainen: Vauvoja ja Mahavaivoja

Hyvää kesän alkua kaikille! Vaikka ilmat ovatkin hienoja ulkona olemiseen, silti yritän löytää aikaa työn ja vapaa-ajan ohella myös välillä postailuun :) Tällä kertaa aion jatkaa (kauan sitten) postaamaani Goottila-Terhakaisen perheen tapahtumia. Samalla saamme vähän lisää tietoon lääkärin urasta.




Tosiaan Goottila-Terhakaisen perheeseen kuuluvat Cassandra Goottila ja Niina Terhakainen, jotka ovat tällä hetkellä kihloissa. Cassandra ei pahemmin välitä lapsista, joten hän on ollut erittäin tyytyväinen heidän kahden eloon kahdestaan. Mutta nyt jo aikuinen Niina on alkanut miettiä, että oma lapsi olisi ihan kiva asia.

Kuten näkyy Cassandra ei kaipaa heidän elämäänsä muita. Hän saa keskittyä päivisin töihin ja iltaisin Niinaa
Mutta Niinan lapsen kaipuu sai hänet tekemään todella tyhmiä asioita...

Kuten hankkiutumaan raskaaksi työkaverille. Tosin tämä työkaveri katosi töistä heti kun Niina tuli raskaaksi :D
Kun raskaus oli varma, Niina kertoi teostaan kihlatulleen
Cassu ei tosiaan ollut uutisesta mielissään. Mutta ei hän voinut kun hyväksyä lapsen.
Niina oli niin iloinen raskaudestaan, että jaksoi taas ahertaa ja saikin sitten ylennyksen.
En ole varma muistinko kertoi aikoinaan, että Cassullahan on Aleksanteri veljen lisäksi pelissäni velipuoli Thomas ja sisko Jasmin.

Thomas Goottila, Johannan ja Toni Lorulan rakkauden hedelmä on ihan komea teini

Jasmin Goottila, näkee että hän on AITO Goottila :D Tyttö näyttää jo teininä perineensä äitinsä parhaat pusk... puolet.
Kun Niinan raskaus alkoi näkyä potilaat alkoivat päivitelä, ettei siunatussa tilassa saisi olla töissä
Eräänä päivänä Niina saapuikin töistä kotiin aikaisemmin huonon olon takia ja törmäsi yllättävään tuttuun.... Ikävä kyllä hän aavisti jo ovella mitä oli tapahtunut. Sillä vieras lähti yllättävän syyllisenä ja Cassu oli myös kotona viettämässä vapaataan.

Toni Lorula alkoi käydä säännöllisesti vierailuilla naisten luona. Niina ei halunnut ainakaan vielä epäillä pahinta
Niina alkoi keskittyä entistä enemmän töihin ja yritti samalla uskotella itselleensä, että Cassu ei kostaisi hänelle niin sanotusti mies miehestä taktiikalla.
Niinalle tuli työpaikasta pakopaikka kodin ongelmiin. Niinpä hän taapersi, joka aamu töihin... Tässä ollaan jo lähellä uuden tulokkaan syntymää. Ja Niina ihan hehkuu onnea.
Tosin viimeisillään raskaillaan olevan työntekijän oli vaikea keskittyä työn tekoon kun koko ajan pissatti tai nukutti... Välillä taisi jopa lirahtaa housuunkin...
Niinpä sitten yöllä Niina päätti viimein alkaa synnyttmään. Vaikka pariskunnalla olikin erimielisyyksiä vieläkin. Cassu oli päättänyt yrittää selvittää asiat kihlattunsa kanssa. Niina oli kumminkin se jota hän rakasti oikeasti.

Duunipäivän myötä voi tosin halutessaan käydä ihan sairaalan sisällä synnyttämässä
Ja sinne voi mennä yksin tai puolison/ jonkun tukihenkilön kanssa.
Niina taapertaa tottuneesti sisään kun taas Cassu panikoi tulevan vanhemman tapaan
Niina luottaa työkaveriinsa täydellisesti
Viimein myös Cassu rauhoittuu hieman huomatessaan, että kaikki menee toistaiseksi hyvin


Onneksi olkoon saitte oikein terveen sydämen... hetkinen väärä lähetys...

Sairaalassa synnyttänyt saa mukaansa syntymätodistuksen

Lopulta kaikki on paremmin kuin hyvin ja terve tyttö näkee päivän valon (ja sairaalan rauhoittavan vihreät seinät
Kotona. Onnellinen äiti ja tyttö, Auroora Terhakainen
Ja syntymätodistus tytön kehdon yläpuolelle tietysti
Tosin sitä lukiessa huomaa yhden ihan pienen bugin... Jota ei ole vieläkään korjattu näissä päivityksissä...

Tuskin nyt sentään Auroora sai sitä vauvaa :D

Niina palasi pian töihin ja yllättäen hänen uusia lempipotilaitaan olivat lapset.
Töissä hiukan ihmeteltiin kuinka Niina palasi niin nopeasti töihin. Mutta tämä johtui siitä, että Cassu ja Niina olivat käyneet pitkän keskustelun ongelmistaan. Lopulta Niina oli suostunut Cassun ehdotukseen, että he palkkaisivat Tonin heille lapsenvahdiksi, koska he molemmat olivat uraihmisiä. Niinpä Toni oli muuttanut asumaan naisten kanssa yhteen.

Myös Cassun oli aika kasvaa aikuiseksi...
Kun kakut oli syöty ja juhlat juhlittu, Toni ja Cassu ottivat muutamat drinksut jäätyään "kahden"... Niina oli töissä ja Auroora nukkui... Pienessä hiprakassa Toni päätti antaa Cassulle mukavan lahjan. Onneksi karma on välillä tavallista kierompi...

Toni nimittäin pääsi pikku matkalle ja hänkin sai kivan "lahjan"
Matkan jälkeen Toni varmaan ymmärsi millainen olo Cassulla oli ollut hänen lahjansa jälkeen
Elämä jatkui pian kumminkin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut... Mutta toisaalta mikään ei ollut ennallaan. Cassu tunnusti virheensä Niinalle, joka ihme kyllä antoi anteeksi Cassulle ja totesi, että Cassulla oli ollut oikeus siihen mitä hän teki. Parin suhde tuntui vain vahvistuvan nyt kun he molemmat olivat aikuisia ja ymmärtäväisiä naisia. Kaikesta sähellyksestä huolimatta, Toni pidettiin edelleen ns nannynnä Goottila-Terhakaisilla.

Toni yritti unohtaa pienen lentomatkansa, mutta ei voinut sillä pian sen jälkeen alkaneet mahakivut muistuttivat siitä vähän väliä
Niina pärjäsi oikein hyvin töissään. Ainut vaan, että keskittyessä töihin hän menetti paljon aikaansa Aurooran kanssa.
Vasta kun Auroora meni jo kouluun hän tajusi, että hän ei saisi menneitä ja menetettyjä vuosia enää takaisin
Tonin mahavaivat senkun vaan pahenivat ja mukaan liittyi turvotusta
Niina on edennyt niin pitkälle työssään, että osaa jo tutkimusten jälkeen diagnosoida potilaita ihan itse
Sisar hento valkoinen kertomassa pojalle mikä häntä vaivaa

Sitten eikun vaan valitsemaan oikea hoito :)
Tosin aina ne eivät ole oikeita hoitoja...
Niina tienaa jo ihan kivasti päivässä
Vaikka Cassu ja Niina ovat tehneet yhteisen sopimuksen ettei töitä kotiin... Aina silloin tällöin valitettavasti Niina tuo mukanaan ei toivottuja tulijaisia...

Auroora tyttö sairastaa, häntä hellikäämme...
Myös Cassu sai kokea Niinan tulijaisia silloin tällöin... Mutta hän yritti mielummin etsiä vastausta lääkärikirjasta kuin vaivasi kihlattuaan kysymyksillä
Sitten vaan tilaamaan koneen kautta lääkettä
Pohjan maan kautta... Ja kyllä Tonin pieni lahja poksauttaa yllätyksensä pian ulos
Cassu voitti taudin tällä kertaa
Ja niinpä sitten piankoin taas kerran matkattiin sairaalaan synnytys puuhissa. Tällä kertaa Cassun takia. Tosiaan perhe alkaa pikku hiljaa kasvamaan, vaikka pariskuntamme ei ikinä alkuun suunnitellut perustavansa ihan oikeaa perhettä. Mutta niin vanhuus vaan muuttaa meitä.

Onneksi lääkäri oli tuttu jo.
Mutta Niina oli sitä mieletä, että he eivät olleet vielä perhe. Niinpä Niina avioitui Cassandran kanssa heti kotona.
Cassandra sai tosiaan pienen pojan, jonka Niina ja hän päättivät nimetä Lennart Goottilaksi.

Lennartin sukupuu. Thomas (Cassandra velipuoli) on myös siis Lennartin velipuoli, mutta siitä ei puhuta 
Vertailun vuoksi siis Cassun sukupuu
Mutta Lennart ollut ainoa uusi jäsen heidän perheessään. Kotiin tultuaan heitä odotti Aleksanteri, joka kertoi Tonin oudosta puhelusta hänelle. Pian naiset tajusivat, ettei Toni kuuluisi heidän elämäänsä enää. Vaan että heidän täytyisi nyt itse hoitaa heidän perheensä.

Mutta Toni oli jättänyt heille "lahjan"... Xoni Alurol, Tonin poika tähtien takaa. 
Näin ollen heidän pieni kaksi henkinen perheensä oli aikojen saatossa kahvanut viisi henkiseksi, kaksi omaa lasta ja yksi lapsi, jonka isä pelkäsi häpeää enemmän kuin sitä, että oppisi rakastamaan omaa poikaansa tämän erilaisuudesta huolimatta.

Mutta onneksi Niinalla riitti rakkautta myös Xonille
Arki pyöri mukavasti ja pian he huomasivat, että myös Lennart oli kasvanut lapseksi ja pian olisi Xonin vuoro.


Lennart on oikea pikkuinen hurmuri
 Näihin kuviin ja tunnelmiin, ensi kertaan Cherrysama ja Goottila-Terhakaisen perhe kiittää ja kuittaa.

5 kommenttia:

  1. Olin etsimässä netissä aktiivisia simsblogeja, mutta kaikki olivat kuolleita paitsi tämä blogi! :) Olin innoissani, kun löysin vihdoin hyvän aktiivisen blogin. No luin noita sun blogikirjotuksia ja ne olivat hauskoja :D Liittyisin lukijaksi tähän, jos mulla olis tili tänne. Voisin jossai vaiheessa tehdäkkin jonkun käyttäjätilin jotta voin seurata koska postailet.
    Ite haluisin nyt niin kovasti pelailla sims 4, mutta mulla ei ole vielä sitä peliä. Sen pitäisi tällä viikolla tulla postilaatikkoon. Odotan innoissani, kun tää peli vaikuttaa niin kivalta! :D Ostin sen sims 4 todella edullisesti yhdestä nettikaupasta.
    Siitä puheen ollen, pelaatko sä originin kautta vai minkä? Kun oon vaihtamassa tietokonetta niin aattelin pystyykö sen pelin ladata myös sille uudelle jos lataan tälle vanhalle sen hetkeksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi Anonyymi. Hienoa kuulla, että olet pitänyt tyylistäni kirjoittaa (kirjoitusvirheistä ja muista välihuomautuksista huolimatta :) ) Itse olen tykästynyt Sims 4 peliin vaikka aluksi ajattelin, että en tulisi pitämään siitä. Omat huonot puolet pelissä on mutta toistaiseksi olen ihan nauttinut pelin pelaamisesta. Ja mitä blogin aktiivisuuteen tulee niin yritän pitää blogia aktiivisena vaikka työt ja monet harrastukset meinaavat sitä blogi aikaa rokottaakin.

      Itse siis pelaan orginin kautta. Ja itse joskus kolmosen aikaan vaihdoin konetta ja kyllä pystyin latamaan uusiksi kaikki kolmosen lisärit yms origin kautta uudelleen koneelleni. Eli sen pitäisi onnistua kyllä :)

      Poista
  2. Milloin tulee uutta postausta? :)

    VastaaPoista
  3. Toivon mukaan saisin uutta postausta tehtyä mahdollisimman pian toistaiseksi olen todella kiireinen oikean elämäni kanssa

    VastaaPoista
  4. Oiijj olipa siinä draamaa kerrakseen ja paljon uusia lapsosia syntyi :). Mahtava jakso ja hauskoja juonenkäänteitä :D. Ja voi vitsit...jännää alieni vauva!!! Itsehän en ole vielä alieni vauvaa pelissä saanut, mutta toivottavasti piakkoin....

    - Jadeleine

    VastaaPoista