sunnuntai 24. toukokuuta 2015

TS4 LC Laamaniemi Osa: 5

Hei taas! Kiireideni keskeltä ajattelin vihdoin postailla miten pelaamani The Sims 4 pelin Legacy Challenge ja näin ollen Laamaniemen perhe voi. Todellisuudessa olen paljon paljon kauempana suvussa menossa, kuin mitä tekstit antavat ymmärtää. Kunhan kesälomani alkaa yritän ottaa näitä LC postauksia kiinni, mutta en voi luvata mitään vielä, mutta pyrin kyllä julkaisemaan kaikki tiedot :) Mutta mennään katsomaan kuinka ihana LC sukuni voi :)




Viimeksi todellakin jäimme siihen kun Laamaniemien toinen sukupolvi (Aadolf, Amalia ja Anna) saavuttivat hormoonien täyteisen teini-iän. Kokonaisuudessaan LC perheelläni on mennyt yllättävän hyvin. Olen saanut jo ns perijän ja muutenkin rahat riittävät kiitettävästi. Voisin jopa väittää, että TS4:lla LC on helpompi kuin TS3:lla. Mutta kuitenkin tuntuu, että aikaa on omalla osaltaa vähemmän TS4:ssa kuin TS3:ssa.

Annan tavoitehan on bilehile, joten hän on teineistemme se joka ei välitä koulusta kuten kuvastikin näkyy
Huolestunut mamma kertomassa pelehtimes tosi asioista tyttärelleen... Tosin sille väärälle, sillä Amaliaa eivät pojat vielä kiinnosta
Anna on aina se joka lukee läksyjä vielä aamiais pöydässä. Aadolf on teineistä kunnollisin sillä, hän tekee läksyt ja lisätehtävät heti koulusta tultuaan
Onneksi perheen ruuanlaitto on harvoin Larissan harteilla, sillä hänen keitoksistaan löytää aina salaisen ainesosan, joka on hyvin epätavallinen
Kuten muistamme Larissan mies on Hannu ja hänen tavoitteensahan oli onnellinen suurperhe. Yksi tavoitteen ns toiveista oli adoptoida lapsi. Ja pariskunta on pitkään puhunut siitä, mutta koskaan aika ei ole tuntunut sopivalta.

Niinpä eräänä päivänä Larissa totesi Hannulle, että nyt olisi hyvä aika toteuttaa haave, jos hän vain vielä haluaa
Hannu rakastui tämän jälkeen vielä enemmän vaimoonsa. Tämä pari vain toimii
Pari päivää mies etsikin sitten heille sopivaa lasta
Pian heidän perheeseensa tulikin sitten adoption kautta toinen poika, Oskari, luonteeltaan reipas poika
Myös sisarukset hyväksyivät hyvin nopeasti Oskarin osaksi perhettä. Varsinkin Aadolfista oli mukavaa saada seuraa myös pojasta.
Larissa sai jälleen ylennyksen töissä, joten perheen raha puoli oli edelleen kunnossa
Larissa myös ajautui pieni muotoiseen burnoutiin tehdessään töitä liikaa ja perhe alkoi jäämään toiselle sijalle. Onneksi tämä tila ei kestänyt kauan.

Tämän burnoutin huomasi siis Larissan kiinteästä suhteesta moppiin...
Jota hän kantoi kaikkialle... Jopa hänen ja miehensä petipuuhiin... Anna sai heidät kerran kiinni itsetouhuissa...
Mutta kun Larissan mielentila vakautui... Kohtalolla oli toiset suunnitelmat.

Hannun tiimalasin aika oli valunut loppuun
Kuolema tuli pian ja katseli Hannua...
Larissa yritti vielä anella muutamaa lisäpäivää rakkaan miehensä kanssa, kun hän saapui paikalle
Mutta Kuolema ei heltynyt, Hannun oli aika jatkaa matkaansa rajan tuolle puolen
Niinpä Larissa jäi siis yksin, kolmen teinin ja yhden lapsen kanssa. Koska nainen oli joka tapauksessa rakastanut enemmän miestänsä kuin heidän lapsiaan, hänet valtasi syvä suru, joka muuttui masennukseksi. Ja tähän lääkeeksi Larissa löysi ruuan...

Hyvin pian Larissa alkoikin menettää hoikan vartensa....
Vaikka Larissa luuli menettäneensä miehensä... Hannu silti kävi melkein joka yö perheensä luona
Oikeastaan ainut joka ei jaksanut olla niin suruissaan isän menetyksestä oli Anna. Ja se taas johtui siitä, että monien poikien jälkeen tyttö uskoi viimein löytäneensä sen oikean pojan. Lassi Tukiainen oli nimittäin melkein joka päiväinen näky Laamaniemillä.

Ainut vaan, että Laamaniemillä oli aina joku, joka ei antanut heidän olla rauhassa
Onneksi kaksikolla oli oma salainen paikka, jossa he saattoivat jakaa ensisuudelmansa
Kuherrella kuin pahaiset teinit...
Sekä kuukausia myöhemmin vaihtaa lupaussormukset
Kuukaudet (ja useat kakut sekä muut herkut) olivatkin iskeneet pahasti Larissaan...  

Hän oli kuin varjo entisestä itsestään... Mutta pikku hiljaa nainen alkoi saada elämästään kiinni
Kun nainen viimein palasi töihin... Työkaverit eivät aluksi olleet tunnistaa uutta ja pehmeämpää Larissaa
Äidin lihoaminen oli aiheuttanut Annassa pienen kammon ja silloin kun tyttö ei ollut Tuukan kanssa hän oli salilla
Aika oli kulunnut niin nopeasti taistellessa kiinni arkeen, että Oskarin lapsuus oli jäänyt toiselle sijalle... Niinpä tuntuikin kummalta, että poijan synttärit tulivat ja hänen olisi aika kasvaa teiniksi.

Oskaria oli juhlimassa fyysisesti vain Anna, mutta muut olivat hengessä mukana
Oskarista kasvoi mukava nuori, joka tosin nyt oli kiinnostunut myös tekniikasta, sillä toinen luoneteen piirre oli Nörtti
Eräänä päivänä koulun jälkeen muut nuoret menivät omiin hommiinsa perjantain kunniaksi ja Larissa lähti töihin, joten talo jäi yksin Annalle....

Eipä aikaakaan kun Tuukka oli jo Laamaniemillä ja Anna iskussa...
Yksi asia johti toiseen ja pari päätyi vehtailemaan  äitinsä sänkyyn... Ikävä kyllä Amalia tuli kesken kaiken kotiin ja keskeytti nuoren parin
Tuukka luikki kohtauksen jälkeen nolona pois Laamaniemiltä jättäen Annan nukkumaan ja selvittämään asiat siskonsa kanssa.
Näin tällä kertaa Laamiksilla.... Seuraavaan kertaan

Hauskaa kesän odotusta toivottaen: Cherrysama ja Laamaniemet

2 kommenttia:

  1. Itelläkin tekis mieli alottaa LC mut sims nelosen sääntöjä en löydä suomeksi ja enkkuni on mitä on :D

    VastaaPoista
  2. Itelläkin tekis mieli alottaa LC mut sims nelosen sääntöjä en löydä suomeksi ja enkkuni on mitä on :D

    VastaaPoista